Sisällöntuotannon ammattilaisina tuomme luonnollisesti omaa osaamistamme esille ja puhumme paljon ulkoistetusta sisällöntuotannosta. Kaikella on kuitenkin omat hyvät ja huonot puolensa, ja olisi suorastaan tekopyhää olla kertomatta niin hyvistä kuin huonoista puolista ulkoistetussa sisällöntuotannossa (vaikka kerrommekin niistä asiakastapaamisissa hyvinkin avoimesti). Käydään tällä kertaa siis niitä läpi!
Ulkoistetun sisällöntuotannon hyödyt
- Ulkoistaminen on kustannustehokasta
Laadukkaan ja lukijakuntaan resonoivan sisällön laatiminen on aikaavievää, erityisesti sellaiselle, joka ei tee sitä viittä päivää viikossa. Toimivan, hakukoneoptimoidun, hyvin jäsennellyn ja kielellisesti sujuvan tekstin tuottaminen voi viedä ei-ammattilaiselta jopa kolme työpäivää, joskus vieläkin enemmän. Jos artikkeli täytyy oikolukea tai korjata jonkun muun toimesta, aikaa kuluu luonnollisesti sitäkin enemmän.
Sisältötoimiston tuottamalle palvelulle saat aina selkeän hinnan ja aikataulun. Hinta voi olla kalliimpi kuin työntekijän siihen käyttämä aika, mutta ammattilainen toimittaa valmista ja hakukoneoptimoitua tekstiä parissa päivässä (ja joskus jopa tunneissa).
- Voit julkaista enemmän sisältöä useammin
Kenties painavin syy sisällöntuotannon ulkoistamiselle on mahdollisuus julkaista enemmän sisältöä. Eritoten pienille ja keskisuurille, kasvuhakuisille yrityksille tämä on tärkeää, mutta yrityksen omien sisällöntuottajien palkkaaminen on paitsi kallista, myös riskialtista. Jos taas yrität tuottaa sisältöä itse lukuisten muiden tehtäviesi ohella, tiedät jo etukäteen että sisällöntuotanto ei tule olemaan säännöllistä.
Parhaiden hakukonetulosten saavuttamiseksi sisältöä tulisi julkaista jopa 16 kertaa kuukaudessa tai neljä kertaa viikossa! Vapauta kaikki tuo aika ulkoistamalla sisällöntuotanto ammattilaiselle ja nauti tuloksista, kun sivustosi liikenne kasvaa kuukausi kuukaudelta.
- Käytössäsi on rautainen ammattilainen
Toimialastasi riippumatta, aiheita kiinnostaviin artikkeleihin on pilvin pimein, mutta et välttämättä itsekään tiedä kaikkea joka aihepiiristä. Ammattimainen sisällöntuottaja työskentelee useiden eri alojen toimijoiden kanssa ja on suuri todennäköisyys sille, että hänellä on jo entuudestaan paljon taustatietämystä aloista, jotka liittyvät läheisesti sinun yritykseesi. Syvemmän ja verkostoituneemman tietämyksen kautta artikkelisisältöjen aiheita onkin yhtäkkiä mielin määrin!
Sisällöntuottajillamme on paljon erikoisalojen tuntemusta, mutta mikäli näin ei ole, he ottavat aiheesta selvää voidakseen kirjoittaa siitä sujuvasti ja asiantuntevasti. Alakohtainen hakukoneoptimointi on myös sisällöntuottajien ammattitaidon mittari. Meidän tehtävämme on oppia tuntemaan ala niin hyvin, että pystymme puhuttelemaan kohdeyleisösi lisäksi myös hakukoneita oikein.
Ulkoistetun sisällöntuotannon haitat
- Sinun täytyy jyvittää aikaasi sisällöntuottajalle
Kun palkkaat kokopäiväisen sisällöntuottajan, hän oppii tuntemaan yrityksesi läpikotaisin. In-house-sisällöntuottaja on myös osa markkinointitiimiäsi, jolloin hän oppii tuntemaan myös asiakkaasi ja löytää aihepiirit, jotka kiinnostavat sidosryhmiäsi.
Sisällöntuotannon ulkoistaminen tarkoittaa sitä, että sinun täytyy käyttää ainakin aluksi aikaa tutustumiseen ja opettaa hänelle toimialasi salat. Jos et ole työskennellyt ulkoistetun sisällöntuottajan kanssa aiemmin, sinun tulee varata aikaa yhteistyön alkutaipaleella auttaaksesi häntä ymmärtämään toimialaasi ja sidosryhmiäsi parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi.
- Ulkoistetut sisällöntuottajat työskentelevät usein useamman asiakkaan kanssa
Sisältötoimistoilla on useita asiakkaita ja yleensä yhdellä sisällöntuottajalla on useampi asiakas, joille hän tuottaa sisältöjä. Eksklusiivisuutta ei voida taata, varsinkaan jos sinun yrityksesi sisällöt eivät täytä sisällöntuottajan kalenteria kokonaisuudessaan.
Hyvä sisällöntuottaja tarjoaa samaa palvelua ja ammattitaitoa kaikille asiakkailleen, joten on mahdollista ettei hän ole tavoitettavissa kaiken aikaa. Voit joutua odottamaan artikkelin vedosta parin päivän ajan, mikäli sisällöntuottajalla on toinen deadline kalenterissaan.
Toisaalta, jos olet valmis maksamaan sisällöntuottajan ajasta enemmän, hän priorisoi sinun yrityksesi muiden asiakkaiden edelle, mutta silti kannattaa muistaa realismi deadlinejen suhteen. Laadukkaiden artikkeleiden kirjoittaminen vaatii aikaa ja taustatutkimusta, joten ei kannata odottaa asioiden tapahtuvan sormia napsauttamalla.
Sisältötoimiston tehtävänä on kuitenkin pysyä deadlinen puitteissa, tuottaa jatkuvaa ja tasokasta tekstiä sekä saavuttaa sisältömarkkinoinnin tavoitteesi.
- Ulkoistettu sisällöntuottaja ei välttämättä tunne toimialaasi
“Toimialamme on monimutkainen ja lähes mahdoton ymmärtää ellei itse työskentele alalla”. Kuulemme tämän asiakkaidemme suusta hyvin usein.
Sisällöntuottajillamme on jo nyt erittäin paljon eri toimialojen tuntemusta, ja me myös teemme kotiläksymme. Ammattimaisen sisällöntuottajan työhön kuuluu eri aiheiden tutkiminen, jotta niistä voisi kirjoittaa asiantuntevasti.
In-house-sisällöntuottajilla on lähes aina parempi aihetuntemus, mutta he voivat lokeroida itsensä liian tiukasti omalle toimialalleen, eivätkä osaa kirjoittaa ns. “laatikon ulkopuolelta”. Ulkopuolinen sisällöntuottaja osaa löytää parhaat tavat puhutella sidosryhmiäsi myös erikoistuneimmilla toimialoilla.